Suomen uskonnon-
opettajain liitto ry

SUOL ry:n tehtävä on vaikuttaa uskonnonopetuksen kehittämiseen ja aseman vakaana säilyttämiseen. Liitto valvoo jäsenten etuja ja järjestää tasokasta koulutusta.

Lue Lisää!

Lähde mukaan SUOL ry:n opintomatkalle ”Nooan jalanjäljiltä kristinuskon kehtoon” Armeniaan ja Georgiaan 6.–15.6.2023!

Etelä-Kaukasia on ollut eri kansojen, kulttuurien ja uskontojen kohtaamispaikka. Alueen monimuotoinen luonto vuoristoineen, viljavine laaksoineen ja virtaavine jokineen on kiehtonut historian saatossa eri valloittajakansoja, Silkkitien kauppiaita, mystikoita ja mietiskelijöitä. Armenialaiset ja georgialaiset ovat kuitenkin säilyttäneet omintakeiset kulttuurinsa, traditionsa ja kielensä omine aakkosineen arabien, mongolien, ottomaanien ja neuvostovallan vaikutuspyrkimyksistä huolimatta.

Armeniassa kristinuskosta tuli valtionuskonto ensimmäisenä maailmassa vuonna 301, Georgiassa hiukan myöhemmin. Molemmissa maissa on kulttuurihistoriallisia kohteita kristinuskon varhaisilta vuosilta ja puolentusinaa UNESCO:n maailmanperintökohdetta, joihin useimpiin tutustumme matkan aikana.

Asiatuntijaoppaana matkalla on pitkäaikainen Armenian ja Georgian asiantuntija, TM Wilhelmiina Virolainen, jonka erityisalana ovat itäinen kristillisyys ja kulttuuri.


Alustava ohjelma

Ti 6.6.

Lufthansan lennot Helsinki-Frankfurt klo 18.25-20.00 ja Frankfurt-Jerevan klo 21.35-03.35 +1. 

Ke 7.6.

Majoittuminen, aamiainen ja lepoa. Iltapäivällä tunnin ajo Jerevanista etelään Turkin rajalla sijaitsevaan Khor Virapin luostariin, kristillisen Armenian syntysijoille. Ajomatkalla kuullaan mm. Armenian kirkon synnystä, historiasta ja nykyajasta. Tutustuminen Armenian pääkaupunkiin Jerevaniin kiertoajelulla, jonka huipentuma on käynti armenialaisten kansanmurhan muistomerkillä. Jerevan on yksi maailman vanhimpia asuttuja kaupunkeja. Päivällinen ja yöpyminen Jerevanissa. A/P

To 8.6.

Tunnin ajo Jerevanista itään UNESCO:n maailmanperintökohteeseen Geghardin luolaluostariin, jonka perusti Armenian kirkon ensimmäinen johtaja Grigor Valontuoja 300-luvulla. Luostari poltettiin 800-luvulla ja nykyinen pääkirkko on vuodelta 1215. Ajomatkan aikana kuullaan näytteitä kirkkomusiikista. Lähellä sijaitsevassa Garnin kylässä lounas perheravintolassa ja tutustuminen armenialaisen lavash-leivän valmistukseen.  Lavash-leipä on otettu UNESCO:n maailmanperintöluetteloon. Garnissa käydään myös 100-luvulta olevassa auringonjumala Mithralle omistetussa temppelissä. Iltapäivällä vierailut myös brandytehtaassa ja paikallisella torilla. Yöpyminen Jerevanissa. A/L

Pe 9.6.

Tunnin ajo Jerevanista koilliseen 1900 metrin korkeudessa sijaitsevalle Sevan-järvelle, jossa tutustuminen 800-luvulla perustettuun Sevanavankin luostariin ja "prinssien kalalounas". Uintimahdollisuus. Iltapäivällä vierailemme Jerevanin länsipuolella ”Armenian Vatikaanissa” Echmiadzinissa. Armenian Apostolisen kirkon keskuksessa puutarhoineen nähdään vanhaa ja modernia kirkkoarkkitehtuuria. Perimätiedon mukaan Grigor Valontuoja näki näyn, jossa taivaasta laskeutui valonsäde paikkaan, johon Armenian tärkein kirkko, Echmiadzinin tuomiokirkko rakennettiin. Alueella tutustutaan Armenian kristillisyyden historiaan ja perinteisiin. Yöpyminen Jerevanissa. A/L

La 10.6.

Ajo Jerevanista pohjoiseen kohtalokkaan vuoden 1988 maanjäristysalueen läpi entiseen merkittävään tehdaskaupunkiin Vanadzoriin. Matkan varrella pysähdymme Saghmosavankin luostarissa. Tämä Psalmien luostari sijaitsee Kasagh-joen kanjonin reunalla ja se on peräisin 1200-luvulta. Kirkkaalla ilmalla sieltä näkyy Ararat-vuori. Vierailu khachkar-kiviristien veistäjän pajalla. Perimätiedon mukaan kiviristejä alettiin kaivertaa vuorten seinämiin jo 200-luvulla. Parhaimillaan kiviristejä sanotaan olleen Armenian alueella yli 15 000. Yöpyminen ja päivällinen Dzoragetissa. A/P

Su 11.6.

Suunnataan kohti Georgian rajaa ja matkalla tutustutaan UNESCO:n maailmanperintökohteisiin kuuluvaan Sanahinin luostariiin ja pysähdytään Odzunin katedraalissa (400-l.), jossa on yksi maailman vanhimmista Neitsyt Marian kuvista. Rajan ylitys Georgiaan. Bussimatkojen aikana kuullaan Armenian historiasta ja perinteistä, Armeniaa ympäröivien kulttuurien vaikutuksesta ja rajanaapureiden suhteista nykypäivänä. Saapuminen Tbilisiin, joka on moderni suurkaupunki, jossa yhdistyy vaikutteita niin Euroopasta kuin Lähi-idästäkin. Kaupunki sijaitsi muinaisen Silkkitien varrella. Päivällinen Tbilisissä ravintolassa, jossa kansanmusiikkiesitys. Yöpyminen Tbilisissä. A/P

Ma 12.6.

Aamiaisen jälkeen vajaan tunnin ajo entiseen pääkaupunkiin Mtskhetaan,”Toiseen Jerusalemiin”, jossa on maan vanhimpia ja tärkeimpiä kirkkoja. Kristinuskosta tuli Georgian valtionuskonto vuonna 317. Keskellä Mtskhetan vanhan kaupungin keskustaa kohoaa Svetitskhovelin valtava katedraali, jonne perimätiedon mukaan on haudattu Kristuksen viitta. Alkuperäinen puukirkko rakennettiin 300-luvulla, mutta se korvattiin sata vuotta myöhemmin kivikirkolla, jonka osia on edelleen nähtävissä 1000-luvulla rakennetussa katedraalissa. Mtskheta on edelleen Georgian Ortodoksisen kirkon hengellinen keskus ja UNESCO:n maailmanperintökohde. Käynti myös 600-luvulta olevassa Dzhvarin luostarissa ja kirkossa, joka on arkkitehtuurin mestariteos ja sijaitsee vuoren huipulla, missä Kura- ja Aragvi-joet yhtyvät. Lounaan jälkeen Tbilisin kaupunkikierros, jonka aikana tutustutaan muun muassa 600-luvulta olevaan Sion-katedraaliin ja kylpyläalueeseen, joka on rakennettu kuumien lähteiden päälle. Sana ”tbili” merkitsee lämmintä. Katedraalissa säilytetään Georgian tärkeintä aarretta, Pyhän Ninan ristiä, joka on valmistettu viiniköynnöksestä ja johon on kierretty Georgian valistajan Ninan hiuksia. Katedraalissa säilytetään myös apostoli Tuomaan päätä. Noustaan Narikala-linnoitukselle ja Äiti Georgia-patsaalle, josta on hyvät näkymät vanhan kaupungin yli. Kukkulalta kävellään vanhaan kaupunkiin, jonka historia ulottuu 400-luvulle eKr. Vanhan kaupungin kujat ja puuparvekkeet tuovat mieleen entisaikojen Kaukasian. Ilta vapaata aikaa. Yöpyminen Tbilisissä. A/L

Ti 13.6.

Tunnin ajo itäisen Kakhetin maakunnan halki. Matkalla pistäydytään Numisin viininvalmistusmuseossa. Tutustutaan georgialaiseen viini- ja leipäperinteeseen ja churchela -herkun valmistukseen. Matka jatkuu Tsinandalin kylään, joka tunnetaan kartanostaan ja historiallisesta viinitilastaan, jotka kuuluivat 1800-luvun aatelisrunoilija Aleksandre Tšavtšavadzelle. Käydään 500-luvulla perustetussa Alaverdin luostarissa. Sen katedraali on kuuluisa mm. huikeista seinämaalauksistaan. Yöpyminen lähellä Telavia. A/P

Ke 14.6.

Ajetaan Azerbaidzanin rajalle David Garejin luostarikompleksiin, joka on rakennettu 600-luvulla vuoristoiseen autiomaahan. Alueella ja vuoren seinämissä on 19 luostaria, kirkkoja ja kappaleita ja lähes 5000 munkinkammiosta. Vanhimmat säilyneet freskot ovat 800-1300 -luvuilta. Alue on UNESCO:n maailmanperintökohde ja yksi Georgian tärkeimpiä maamerkkejä. Matkalla vieraillaan viehättävällä Shumin viinitilalla. Paluu Tbilisiin ja läksiäisillallinen. A/P

To 15.6.

Lufthansan lennot Tbilisi – Munchen klo 05.05-7.15 ja Munchen – Helsinki klo 8.40-12.10.

Matkan hinta 2695 euroa/henkilö jaetussa jaetussa kahden hengen huoneessa (24 osallistujaa). Yhden hengen huoneen lisämaksu 480 euroa. Jos huonejako ei mene tasan, yksin matkustavan on maksettava yhden hengen huoneen lisämaksu. 

Hintaan sisältyy

  • Lufthansan reittilennot Helsinki – Jerevan ja Tbilisi - Helsinki
  • lentokenttäkuljetukset Jerevanissa ja Tbilisissä
  • lentokenttäverot ja matkustajamaksut
  • majoitus 2-hengen huoneissa 3 tai 4 tähden hotelleissa (vahvistuvat syksyn 2022 aikana]
  • aamiainen päivittäin
  • ohjelma, kuljetukset ja sisäänpääsymaksut ohjelman mukaisesti
  • ohjelmassa mainitut ateriat (A= aamiainen, L=lounas, P=päivällinen lounasta ja illallista)
  • viinin- ja brandynmaistajaiset
  • suomalaisen asiantuntijan opastus

Hintaan ei sisälly

  • alkoholijuomat aterioilla
  • matkavakuutus ja peruutusturva
  • kotimaan liittymälennot

Suomen kansalainen ei tarvitse viisumia Armeniaan tai Georgiaan. Passin tulee olla voimassa 6 kuukautta matkan jälkeen. Armenian valuuttaa (Armenian dram) ja Georgian valuuttaa (Georgian lari) voi vaihtaa ainoastaan ko. maissa.

Vastuullinen matkanjärjestäjä: Lomalinja / Laura Grönmark-Simula

Tiedustelut ja paikkavaraukset: eija.suokko(a)gmail.com