Tämän lehden teemana ovat kasvit. Vihreät kasvit yhteyttävät eli sitovat auringon säteilyenergiaa kemialliseksi energiaksi fotosynteesissä. Ilman niitä ei olisi elämää.
Tänä kesänä puutarhan kasvu on edennyt kuin pikakelauksella. Kukinta oli alkukesällä viikon tai kaksi etuajassa. Pionit kukkivat jo ennen juhannusta, kun ne yleensä täällä Tampereella ovat parhaimmillaan kesä-heinäkuun vaihteessa. Pian on varmaan jo syysleimujen aika. Toivottavasti jotain jää loppukesäänkin.
Katsomusopetusrintamallakin tapahtuu: Tammikuisen pyöreän pöydän keskustelun seurauksena opetus- ja kulttuuriministeriö pyysi Vesa Åhsia ja Eero Salmenkiveä tekemään asiantuntijaselvityksen katsomusaineiden opetuksesta.
Vesa on Helsingin normaalilyseon uskonnon ja et:n opettaja ja opettajankouluttaja, Eero taas filosofi, yliopistonlehtori ja opettajankouluttaja Helsingin kasvatustieteellisestä. Uskon, että he ovat sopivia henkilöitä tekemään tätä selvitystä, jonka tuloksista kuulemme ensi helmikuussa. Enempää asiasta tai tarkempaa tehtävänantoa en tiedä.
Osallistuin loman alussa liiton matkalle Ahvenanmaalle. Kiersimme saaria ristiin rastiin ja näimme 12 keskiaikaista kirkkoa. Kirkkoihin alkoi tulla himo. Kotiin tultua luin Anneli Kannon romaanin Rottien pyhimys, joka kertoo (kuvitteellisista) Hattulan kirkon maalareista kiinnostavasti ja elävästi. Tänään vierailin Hattulan Pyhän Ristin kirkossa. Koko Raamatun historia ja paljon muuta kirkon seinillä. Ihana paikka.
Mikä minuun keskiaikaisissa kirkoissa niin paljon vetoaa? Ensinnäkin sukupolvien saatto: Kirkkoihin on kokoonnuttu vuosisatoja rukoilemaan, laulamaan, kuuntelemaan ja katselemaan kuvia. Voimme vain arvailla, millaisia ajatuksia muinaisilla ihmisillä on ollut, mutta uskon, että heitä ovat koskettaneet myös ne kysymykset, jotka meitäkin koskettavat: syntymä, kuolema, työ ja elämästä selviäminen.
Toiseksi minuun vetoavat nuo hiukan kömpelöt, mutta sielukkaat maalaukset ja puuveistokset. Mitä enemmän niistä tietää ja kohteita tunnistaa, sitä läheisemmiltä ne tuntuvat. Ahvenanmaalla kirkkoja nähtiin niin monta, että välillä tuli tunne iloisesta jälleennäkemisestä: “Terve, Barbara, Katariina, Mikael, Anna, Maria, Yrjö ja muut! Mukava taas tavata.” Jos nyt alatte huolestua puheenjohtajan henkisestä terveydestä, voin kertoa, että tunnistan kyllä tilani. Ehkä tämä on kotimainen versio Stendhalin/Firenzen syndroomasta.
Vakavasti puhuen tässä liian nopean muutoksen maailmassa on virkistävän pysäyttävää katsoa jotain sellaista, mikä on ollut olemassa jo kauan ennen minua ja toivottavasti säilyy, kun minua ei enää ole. Arjessa elämän rajallisuutta ja jatkuvuutta ei yleensä ehdi aistia, vaikka luonnon kierto ja puutarhan kukat kertovat siitä.
Niinkin yllättävässä yhteydessä kuin Suomen ensimmäisessä jalkapallon EM-ottelussa näimme, kuinka kaikki voi muuttua hetkessä. Kun tanskalaisen pelaajan sydän pysähtyi, yhtäkkiä ei enää ollutkaan kyse jalkapallosta, vaan elämästä itsessään. Järkyttynyt selostajakin sai tämän yksiselitteisesti ilmaistua. Elämän loppuminen tai sen uhka pysäyttävät jokaisen.
Mietin elämän jatkuvuutta tänä kesänä varmaan siksikin, että täytän elokuun alussa 60 vuotta. Tiedän, että elämä jatkuu monin tavoin ennallaan senkin jälkeen, mutta nyt on varmaa, että elämää on edessä vähemmän kuin takana. Olenko tyytyväinen? Olen.
Ahvenanmaalla mainio oppaamme Esko Laine luki meille kertomuksia ahvenanmaalaisten ihmisten elämästä. Eräältä mieheltä kysyttiin, mitä onni on. Muistini mukaan vastaus kuului jotenkin näin: Että omistaa veneen ja kolme poikaa, jotka ovat oppineet välttämään kareja. Ymmärrän vastauksen niin, että vene edustaa elinkeinoa, työtä. Itse saan tehdä merkityksellistä työtä ihmisten kanssa. Se on etuoikeus. Nuo kolme poikaa viittaavat elämän jatkuvuuteen. Lapsissa(an) näkee tulevaan. Toivon, että olen osannut opettaa omilleni, miten vältellään karikkoja ja muutenkin selvitään. Mitä elämältä voisi vielä toivoa?
Yhteyttäviä kasveja ja kirkkoja.
Näillä ajatuksilla toivotan sinulle voimia alkavan lukuvuoteen.
Tuovi Pääkkönen
puheenjohtaja(a)suol.fi
Teksti on julkaistu myös Synsyguksessa 4/2021.