Olen viime aikoina miettinyt, mistä lähtökohdista koulun pedagogiset ratkaisut tehdään. Onko tavoitteena tukea yksilöä sellaisilla tiedoilla ja taidoilla, joilla elämän vaativissa olosuhteissa selviydytään vai pyrkiikö koulu muuttamaan olosuhteita tai edes säilyttämään ne sellaisina, että yksilö ei ahdistu tai sairastu yrittäessään elää elämäänsä?
Helsingin yliopiston AGORA-tutkimuskeskuksen professori Kristiina Brunilan mukaan “talouden kilpailukykyä ja samanaikaista niukkuutta korostava retoriikka on nostanut joustavan, tuottavan ja itsevastuullisen yksilön sekä työvoiman tuottamisen kasvatuksen ja koulutuksen päämääriksi.” Samaan aikaan psykologian ja terapian sanasto on levinnyt myös koulua koskevaan keskusteluun ja käytäntöihin.
Kehitys oli nähtävissä jo vuosia sitten, kun opettajille tarkoitetussa kyselyssä minulta ei kysytty kokemusta työtehtävien määrästä käytettävissä olevan ajan suhteen, vaan millaisiksi arvioin kykyni selviytyä työtilanteissa ja kuinka taitavasti pystyn säätelemään kokemaani painetta. Jos siis olen stressaantunut tai koen kiirettä, kyse ei ole viime kädessä työn määrästä tai olosuhteista vaan minun kyvyttömyydestäni vastata työn vaatimuksiin. Opettajan itsensä johtamisen taidoissa on varmasti kehitettävää, mutta uskon myös, että monessa tapauksessa ympäristö sanelee kohtuuttomat reunaehdot työn tekemiselle.
Helsingin Sanomat kirjoitti syyskuun puolivälissä nuorten ilmastoahdistusta käsittelevästä laajasta tutkimuksesta. Tutkijatohtori Panu Pihkalan mukaan monet nuoret vastustavat ilmastoahdistuksen kehystämistä pääasiassa mielenterveyskysymykseksi. Hänen mukaansa on selvää, että epätoivo maailman tulevaisuudesta aiheuttaa myös mielenterveysvaikutuksia. Nuoret haluavat kuitenkin ennen kaikkea ilmastotoimia eivätkä terapiaa.
Miten voisimmekaan kääntää ilmastoahdistuksen tai työssäjaksamisen kysymykset ulos yksilöstä ja hänen tuntemuksistaan. Kristiina Brunila kuuluttaa parempaa yhteiskuntalukutaitoa ja kriittisempää kasvatusta. Nämä voisivat auttaa myös siinä, että ihminen ei kävisi niin hanakasti itsensä kimppuun ja kiinnostuisi itsetutkiskelun sijaan ympäristöstään. Toinen kysymys onkin sitten se, onko kasvatuksella ja koulutuksella mahdollisuutta tai halua tähän painopisteen muutokseen.
Katson, että juuri uskonnonopetuksella, koko katsomusopetuksen kentällä sekä filosofian ja psykologian opetuksella on voimavaroja ja kykyä esittää kriittisiä kysymyksiä koululle, kasvatukselle ja koko elämäntavallemme.
OKM:n asettamat selvityshenkilöt Vesa Åhs ja Eero Salmenkivi pyysivät elokuun lopussa liitolta samoin kuin monilta muilta toimijoilta kannanottoa katsomusopetuksen nykytilaan ja erilaisiin malleihin. Vastauksessamme otimme kantaa eri mallien mahdollisuuteen ja mahdottomuuteen. Nykymalli on mielestämme yhä mahdollinen, vaikka se sisältää tunnetusti ongelmia. SUOL:n hallitus suhtautuu kriittisesti sekä tunnustuksellisten elementtien tuomiseen katsomusopetukseen että elämänkatsomustiedon avaamiseen kaikille.
Emme halua uudistaa katsomusopetusta yhdistelemällä vanhoja malleja tai muulla väliaikaisella paikkailulla. Toivomme ja vaadimme laajaa ja perinpohjaista keskustelua siitä, millaista tietoa, taitoa ja ymmärrystä suomalainen nuori koulun jätettyään tarvitsee sekä selviytyäkseen elämässään että tarkastellakseen maailmaa kriittisesti. On luonnollista, että tällaiset tavoitteet ovat arvosidonnaisia ja niistä voi vallita erilaisia näkemyksiä, niin kuin liberaalissa yhteiskunnassa pitääkin. Mielestäni tästä ei voi kuitenkaan vetää sellaista johtopäätöstä, että eri perheiden lapsille tarjotaan hyvin erilaisia opetuksen sisältöjä. Katsomusopetus ei ole indoktrinaatiota, jossa tavoitellaan sitä, että käsitellyt sisällöt omaksutaan sellaisenaan. Oppija on oman katsomuksensa rakentaja.
Näillä pohdinnoilla toivotan sinulle kaunista ja sopivasti työntäyteistä syksyä. Jos väsyttää tai ahdistaa, älä usko, että kyseessä on vain sinun ongelmasi, vaan puhu asioista ystävälle, kollegalle ja rehtorille. Yrittäkää yhdessä muuttaa tilannetta. Tämä pätee myös peruskoululaiseen ja lukiolaiseen.
Toivottavasti tapaamme viimeistään talvipäivillä 5. helmikuuta. Merkkaa kalenteriin myös talvipäivien aatto ja vuosikokous perjantaina 4.2.2022.
Tuovi Pääkkönen
puheenjohtaja(a)suol.fi
Teksti on julkaistu myös Synsyguksessa 5/2021.