Tämän lehden teemana on nuoruus. Nuoruus on etsinnän, erehtymisen ja ehdottomuuden aikaa. Se on myös epävarmuuden ja jatkuvan itsensä tarkkailun aikaa. Omasta nuoruusiästäni muistan parhaiten epävarmuuden. Minua kiusattiin yläkouluikäisenä. Muistan häpeän tunteen käsityöluokan sovitustilassa, kun kuulin, että opettaja yritti puuttua minua koskeviin ikäviin kommentteihin, mutta ei lopulta kuitenkaan pystynyt auttamaan. Kotona en ikinä puhunut asiasta. Kiusaaminen ei ollut onneksi ihan pahinta laatua, sillä en jäänyt totaalisen yksin. Jätti se kuitenkin jälkensä.
Rippikoulun jälkeen koin, että oli helppo lähteä seurakunnan toimintaan, koska minulla ei ollut oikeastaan mitään menetettävää. Ei ollut sellaista asemaa kaveripiirissä, joka olisi kärsinyt seurakuntanuori-imagosta. Seurakunnassa sain olla oma itseni ja minusta pidettiin. Se rohkaisi ja antoi itseluottamusta myös muuhun elämään. Lukiossa oli helpompaa ja aloin muistuttaa enemmän sellaista Tuovi Pääkköstä, jonka monet teistä tuntevat. Joskus vielä nytkin, kun joku osoittaa pitävänsä minusta, tunnen epäuskon häivähdyksen. Onneksi niin tapahtuu enää hyvin harvoin. Nuorena ajattelemme usein paradoksaalisesti, että juuri minä yksin olen erilainen kuin kaikki muut ja kuitenkin sama kokemus taitaa olla varsin yleinen.
Jo 80-luvulla tunnettiin käsite new age ja käytiin Hengen ja tiedon messuilla. Nuorena opettajana järjestelin koulussa omia messuja. Opiskelijat tekivät ryhminä esittelypisteitä. Näitä ehdittiin puuhailla, kun silloin vielä opetettiin lukiossa viisi (!) pakollista kurssia uskontoa. Tuohon aikaan pidin new agea aikamoisena hörhöilynä. Arvostin korkealle raitista ja selkeää kristinuskoa. Arvostan toki vieläkin.
Nyt vanhempana olen kuitenkin alkanut suhtautua vapautuneemmin moniin ilmiöihin, new agea myöten. Nykyään kutsumme sitä yleensä uushenkisyydeksi. Katsomusten kenttä muuttuu yhä yksilöllisemmäksi. Hyvinvointi ja henkinen kehittyminen korostuvat. Uushenkisyydessä saatetaan kanavoida, meditoida tai joogata, kutsua enkeleitä tai yksisarvisia, mutta sama henkilö saattaa myös rukoilla ja lukea Raamattua.
Olin ajatellut, että tällainen kehitys koskee keski-ikäisiä naisia ja nuoria aikuisia, mutta ei vielä lukioikäisiä. Nyt uushenkisyyttä ja hengellisyyttä esiintyy myös tamperelaisissa lukiolaisissani. Eräs opiskelija kertoi esitelmässään avoimesti hengellisyydestään: Omassa huoneessaan hänellä on hyllyllä Neitsyt Marian vieressä kristalleja ja Buddhan patsas ja kavereille tehdään bileissä tarot-pöytiä. Kristallit auttavat, kun on levoton olo. Samalla tämä fiksu lukiolainen pohtii uskonsa luonnetta ja miettii, kuinka vakavasti hän sen oikeastaan ottaa. Uushenkisyys ei nuorilla tunnu tarkoittavan tiedevastaisuutta, sillä esim. rokotukset otetaan ja kristallit määritellään pseudotieteeksi. Vaikka moni opiskelija samassa ryhmässä ilmoitti, ettei itse usko mihinkään, he kuitenkin sanoivat arvostavansa esitelmän pitäjän uskoa. Nuorten ihmisten katsomukselliset identiteetit monipuolistuvat kovaa vauhtia.
Toinen huomioni on muutaman vuoden takaa. Tunnilla kävi vieraana suomalais-algerialainen tutkija kertomassa poliittisesta islamista. Opiskelijat kysyivät häneltä, oletko sinä kristitty vai muslimi. Vierailija vastasi, että ei oikein osaa sanoa, se riippuu tilanteesta. Kurssin päättyessä palautteessa useampikin opiskelija oli kiinnittänyt huomiota siihen, että vieras ei määritellyt identiteettiään tai uskontoaan selvästi. He kokivat sen myönteisenä. Ehkä me opettajat joskus korostamme liikaakin katsomuksen löytämistä ja varmuutta. Yleensähän me marssitamme tunnille vieraiksi ihmisiä, joille oma katsomus on varsin selvä juttu.
Uushenkisyyden ilmeneminen vaihtelee suuresti eri puolilla maata. Erityisestihän se on isojen kaupunkien ilmiö. Kun kehitys näyttää kulkevan tulevaisuudessa yhä joustavamman katsomuksen suuntaan, tuntuu yhdyskuntalähtöinen opetuksen malli muuttuvan yhä sopimattomammaksi tähän maailmaan. Olipa katsomusopetuksen järjestely mikä tahansa, unelmoin koulusta, jossa nuori kokisi olevansa hyväksytty joukkoon ja uskaltaisi kertoa toisille myös keskeneräisistä, epävarmoista ja ristiriitaisista ajatuksistaan.
Näissä tunnelmissa toivotan teille kirkastuvaa lopputalvea. Ollaan yhteyksissä ja nähdään huhtikuun kevätseminaarissa!
Tuovi Pääkkönen
puheenjohtaja(a)suol.fi
Teksti on julkaistu myös Synsyguksessa 2/2022.