Suomen uskonnon-
opettajain liitto ry

SUOL ry:n tehtävä on vaikuttaa uskonnonopetuksen kehittämiseen ja aseman vakaana säilyttämiseen. Liitto valvoo jäsenten etuja ja järjestää tasokasta koulutusta.

Lue Lisää!

Suomen uskonnonopettajain liitto ry:n tehtävä on vaikuttaa uskonnonopetuksen kehittämiseen ja aseman vakaana säilyttämiseen. Liitto valvoo jäsenten etuja ja järjestää tasokasta koulutusta. Liitto on perustettu uskontoa opettavien ainejärjestöksi vuonna 1938.

SUOL ry. informoi uskonnonopettajia sekä vaikuttaa uskonnonopetuksesta käytyyn keskusteluun ja suunnitteilla oleviin päätöksiin. Se edustaa jäseniään Aineopettajaliitossa (AOL) ja Pedagogisten Opettajajärjestöjen Edustustossa (POE). SUOL:n jäsenet ovat samalla myös AOL:n jäseniä. Suomalaista uskonnonopetusta edustetaan kansainvälisillä foorumeilla mm. EFTRE:ssä.

Suomen uskonnonopettajain liitto kouluttaa ja tukee jäseniään. Vuosittain järjestetään useita seminaareja ja koulutustapahtumia sekä opintomatkoja. Paikalliskerhot tarjoavat alueellista toimintaa. Liitto tekee ylioppilaskokeen pisteytysohjeet ja evankelisluterilaisen uskonnon preliminäärikokeen. Vuosittain valitaan Vuoden uskonnonopettaja ja Vuoden ausku sekä palkitaan evankelisluterilaisen uskonnon ainereaalissa parhaiten menestyneet ylioppilaskokelaat.

Liitolla on jäsenlehti Synsygus ja lisäksi viestintäkanavina sähköpostilista sekä Facebook-ryhmä.

Suomen uskonnonopettajain liiton toiminnasta vastaa kuuden hengen hallitus, joka valitaan vuosittain helmikuussa järjestettävässä vuosikokouksessa. Liitolla on kolme palkattua toimihenkilöä: toiminnanjohtaja, taloudenhoitaja sekä Synsygus-lehden päätoimittaja.

Jäsenenä tuet arvokasta vaikutus- ja koulutustyötä. Jäseneksi voi liittyä tällä lomakkeella.

Tervetuloa mukaan toimintaan!