Puheenjohtajalta
Suomen uskonnonopettajain liiton jäsenlehdessä Synsyguksessa julkaistaan Puheenjohtajan tervehdys -palstaa, jossa liiton puheenjohtaja pureutuu uskonnonopetukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin. Täällä palstan teksti julkaistaan jo lehden mennessä painoon, sekä suomeksi että ruotsiksi.
-
Kehitys ja toivo – Utveckling och hopp
Katsomusopetuksen kehittämistyö on edennyt tärkeän askeleen eteenpäin. Opetushallitus asetti marraskuun alussa katsomusaineiden uudistamista koskevan kehittämisryhmän vuosille 2022-2024. Ryhmän puheenjohtajana toimii pääjohtaja Minna Kelhä.
-
Ymmärrä uskontoja, ymmärrä maailmaa – Upptäck religioner, upptäck världen
Ymmärrä uskontoja, ymmärrä maailmaa På svenska nedan Koulussa tarkastelemme uskontoja ilmiönä, joilla on sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia maailmaan. Uskonto, samoin kuin vaikkapa urheilu, voi…
-
Still here, going strong
Liittomme muuttui virallisesti kaksikieliseksi viime keväänä. Meillä on hallituksessa ollut ruotsinkielinen edustus jo pitkään ja yhteistyötä Suomen ruotsinkielisten uskonnonopettajien kanssa on tehty kauan. Muutaman vuoden ajan olemme rakentaneet yhteyttä myös Ruotsin uskonnonopettajien kanssa.
-
Selvitys ei paljon selvitä
Katsomusopetuksen selvitys on julkistettu. Lopputulos on varsin maltillinen ja asiallinen. Se ei kuitenkaan ehdota mitään uutta, vaan kierrättää usein toistettuja ajatuksia et:n avaamisesta sekä omaa ja yhteistä oppiainesta yhdistävästä hybridiopetuksesta.
-
Epävarmuuden siunaus ja kirous
Tämän lehden teemana on nuoruus. Nuoruus on etsinnän, erehtymisen ja ehdottomuuden aikaa. Se on myös epävarmuuden ja jatkuvan itsensä tarkkailun aikaa. Omasta nuoruusiästäni muistan parhaiten epävarmuuden.